Suomalaisten tuottamasta hiilijalanjäljestä noin viidesosa muodostuu asumisesta. EU:n energia- ja ilmastotavoitteet ohjaavat suitsimaan energiankulutusta ja tätä kehitystä ohjaa myös vuonna 2023 Euroopan Parlamentin hyväksymä energiatehokkuusdirektiivi.
Kivisydäntalot täyttävät tulevaisuudenkin määräykset – ovat täyttäneet jo pitkään. Jo lähes 10 vuotta sitten Vantaan Asuntomessuilla Kivisydäntalojen messutalolla oli pienin kokonaishiilijalanjälki.
Osasyynä tähän on vankka kokemus ja pitkäjänteinen työ: olemme ehtineet rakentaa omien arvioidemme mukaan enemmän passiiviluokan kivitaloja kuin koko Suomen muu rakennusala yhteensä.
Sinulle Kivisydäntalon omistajana energiatehokkuus tarkoittaa samalla myös minimaalisia laitehankintakustannuksia, viihtyisää asumista ja olemattoman pieniä lämmityskustannuksia – hengittävässä, rakenteiltaan terveessä kodissa.
Kivisydäntalo on kannattava satsaus myös jälleenmyyntiarvoa ajatellen: kosteusturvallinen rakenne ja kohtuullisina pysyvät asumiskulut houkuttelevat ostajia. Passiivikivitalon energiatodistusta ja kuntotutkimuksia kelpaa esitellä vuosienkin kuluttua.
Kivisydäntalon edistyksellinen eristys ja massiivinen kivisydän pitävät tasaisen ja miellyttävän lämmön siellä, missä sen pitääkin olla: asukkaiden luona. Tästä syntyy mittava energiansäästö, joka taas tarkoittaa pienempää kuormitusta ilmastolle.
Rakennusten lämmitykseen kuluu kaikesta Suomessa käytetystä energiasta peräti 27 prosenttia. EU:n energia- ja ilmastotavoitteet ohjaavat suitsimaan energiankulutusta: vuoden 2030 loppuun mennessä kaikkien uusien rakennusten tulee olla nolla-päästörakennuksia.
Kivisydäntalot täyttävät tulevatkin määräykset – ovat täyttäneet jo pitkään. Kuvaavaa on, että jo lähes 1o vuotta sitteVantaan Asuntomessuilla juuri meidän messutalollamme oli pienin kokonaishiilijalanjälki.
Osasyynä tähän on vankka kokemus ja pitkäjänteinen työ: olemme ehtineet rakentaa omien arvioidemme mukaan enemmän passiiviluokan kivitaloja kuin koko Suomen muu rakennusala yhteensä.
Sinulle Kivisydäntalon omistajana energiatehokkuus tarkoittaa samalla myös minimaalisia laitehankintakustannuksia, viihtyisää asumista ja olemattoman pieniä lämmityskustannuksia – hengittävässä, rakenteiltaan terveessä kodissa.
Kivisydäntalo on kannattava satsaus myös jälleenmyyntiarvoa ajatellen: kosteusturvallinen rakenne ja kohtuullisina pysyvät asumiskulut houkuttelevat ostajia. Passiivikivitalon energiatodistusta ja kuntotutkimuksia kelpaa esitellä vuosienkin kuluttua.
Rakennuksen vaipan energiatehokkuus määrittää tilojen lämmittämiseen vaadittavan lämmitysenergian määrän ja näin myös suurimman osan ostettavan energian säästöistä ja kustannuksista.
Oheinen taulukko kuvaa eri energiatasoisen vaipan lämmitystarvetta. Esimerkiksi kooltaan 200 m2 passiivitalon tilojen lämmitystarve on vuodessa n. 5 000 kWh, kun vastaavan nykymääräysten mukaisen ns. normitalon lämmitystarve on n. 15 000 kWh. Tämä tarkoittaa 30 snt/kWh -hinnalla 3 000 € eroa ostoenergian vuosikustannuksissa passiivitalon hyväksi.
Kivisydäntaloissa asut viihtyisästi säästäen samalla energiaa. Kokonaishiilijalanjälki on pieni, ja talot vähentävät energiankulutusta alentaen näin käyttökustannuksia.
Hyvä sisäilman laatu, optimoitu lämpömukavuus sekä vähäinen äänimelu takaavat viihtyisän asumisen.
Kivisydäntalojen asiantuntijat tarjoavat joustavan yksilölliset taloratkaisut monipuolisesta suunnitteluvalikoimasta – luoden henkilökohtaisia taloprojekteja, jotka vastaavat juuri sinun toiveisiisi ja tarpeisiisi.
Kivisydäntalo on aina yksilöllinen - juuri sinulle suunniteltu ja rakennettu. Talon arkkitehtisuunnitteluun voit valita luottosuunnittelijasi tai käyttää meidän hyviksi havaitsemiamme arkkitehtejä.
Rehellisyys kaikessa toiminnassa on ollut aina yksi Kivisydäntalojen keskeisiä arvoja.
Lupaamme paljon, mutta emme koskaan sellaista, mitä emme voi pitää. Sinulle tämä tarkoittaa suoraviivaista, läpinäkyvää ja mahdollisimman vaivatonta rakennusprojektia.
Rehellisyys näkyy myös yrityksemme taloudenhoidossa. Haasteellisista taloussuhdanteista huolimatta, olemme saavuttaneet Asiakastiedon Suomen vahvimmat luottoluokituksen, Kauppalehden Menestyjät 2023 -sertifikaatti sekä AA-luottokelpoisuuden.
LUE LISÄÄ???
Kivisydäntalo hengittää ja pysyy lämpimänä. Luja, kosteusturvallinen rakenne tarkoittaa puhtaampaa sisäilmaa sekä turvallista ja mukavaa asumista.
Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty, vaan paljon enemmän: nappiin menevä suunnittelutyö tarkoittaa omannäköistä taloa, kustannussäästöjä ja sujuvaa rakentamista.
Kivisydäntalon runko rakennetaan aina markkinoiden energiatehokkaista ja kotimaisista materiaaleista.
Kaikkiin toimituskokonaisuuksiimme kuuluu energialaskelmat ja eri lämmitysmuotojen kulutusvertailu jo tarjousvaiheessa helpottamaan asiakkaidemme päätöksentekoa yhdessä suunnittelijoiden kanssa.
Kivisydäntaloissa yhdistyvät yksilöllisyys ja tehokkuus. Tarjoamme monia eri toimituskokonaisuuksia, jotka räätälöidään juuri sinun tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Olemme nolla- ja plusenergiarakentamisen ammatilaisia. Palvelemme myös rakennuttajia ja gryndereitä alue- ja projektirakentamisen hankkeissa.
onnistunutta projektia
prosenttia asiakkaistamme suosittelee
vuoden kokemus
Yhteystiedot
Pääkonttori
Hatanpään Valtatie 24 B 2 krs.
33100 Tampere
puh. 0207 780 444
asiakaspalvelu@passiivikivitalot.fi
Myyntikonttori
Vantaankoskentie 14
01670 VANTAA
puh. 0207 780 444
asiakaspalvelu@passiivikivitalot.fi
Yksilöllinen kivitalo
Miksi Kivisydäntalot?
Miten edetä?
Asiakaskokemuksia
Ideapankki
Ajankohtaista
Yritys